Nostin kuopasta tällaisen ... itseäni pienemmän ja niin hennon.
Nimekseen se sanoi Ruusa.
"Ruusa tietenkin!" keiju tuhahti kun sen nurmelle nostin.
Ruusa taasen nosti nenäänsä ja kertoi polveutuvansa kukkasten kuningattaresta,
jaloimmista jaloimman kukkasen keijuksi hän oli syntynyt mielestään.
" Kummaan paikkaan olet hovisi pystyttänyt kun sinua saa kuopasta kaivella", sanoin minä.
Kiikutin Ruusan sitten pellon poikki erään talon piharuusuun, kun sitä hetken kuunneltuani päätin etten enää jaksa.
Ei minun pellollani voi olla kahta niin kauhian komiaa vaikkakin eri rodun edustajaa.
Päättelin että Ruusa oli tipahtanut jostain ohikiitävästä kukkapuskasta, joita ihmiset tapaavat toisilleen antaa syystä tai toisesta.
Ruusupuskassaan Ruusa koki itsensä jälleen ylvääksi ja antoi ottaa läksiäiskuvankin.
Ruusalle ja hänen ystävilleen lisään sivun Ketunmarjat blogiin,
sillä näin kesäaikaan kukkaiskeijuja syntyy ympärillämme harva se hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti